Olosuhdevalvonnan ja talotekniikan avulla voi saavuttaa merkittäviä säästöjä sähkölaskuun

Apartment house

Euroopassa valmistaudutaan tulevan talven energiakriisiin. Energiakriisissä on uhkana että siitä tulee pitkäkestoinen. Energiapulan ratkaisemiseen tarvitaan keinoja, joita voimme kehittää yhdessä ja tehostaa energiankulutustamme kriisistä selviämisen helpottamiseksi.

 

Energiatehokkuuden parantaminen ja kulutuksen laskeminen lähtee liikkeelle energiaselvityksistä ja valvonnasta. Suuret heittelyt lämpötilassa ja kosteudessa johtavat tehottomaan ilmanvaihtoon ja lämmitykseen, kun kiinteistö viilenee ja lämmitetään uusiksi jatkuvasti. Tämä nostaa kiinteistön kuluja merkittävästi, mutta tämän ongelman ratkaiseminen onnistuu olosuhdevalvonnan avulla.

Energiatehokkuuden valvonnalla säästöjä

 

Rakennusten energiankäyttö vastaa noin 40% energian loppukäytöstä, joten esimerkiksi rakennusten lämmitysenergian kulutuksen vähentäminen on äärimmäisen tärkeää energiatehokkuuden kannalta, jotta energiakriisin iskua saadaan lievennettyä. Lisäksi se säästää puhdasta rahaa. (Kauppalehti 12.9.2022.)

Energiatehokkuus syntyy kokonaisuudesta: mittaus- ja seurantatietojen avulla löydetään poikkeamat ja muutokset energiankäytössä, ja reagoimalla näihin muuttamalla lämmityksen tehoa, korjaamalla paine-erot tai muuttamalla omaa energiankäyttöään, saavutetaan tuloksia nopeasti.

Heater and window open

Energiatehokkuutta voi parantaa (ja sitä kautta säästää ympäristöä ja rahaa) monitoroimalla sisäilman lämpötilaa ja kosteutta sekä varmistamalla oikeanlainen ilmanvaihto ja lämmitys. Monitoroinnilla pääsee nopeasti kiinni isoihin lämpötilan heittelyihin mikä kuluttaa paljon energiaa. Liian suuri sisätilojen alipaine johtaa energian hukkakäyttöön kun ilmanvaihto käy liian kovalla ja lisäksi se heikentää sisäilman laatua.

Rakennusten energiatehokkuuden hallinnalla saavutetut tulokset vaihtelevat kiinteistötyypeittäin, ja 10-30% säästöt on hyvin todennäköistä saavuttaa nopeallakin aikajänteellä. Fideran ratkaisuilla on saavutettu jo muutaman kuukauden aikana yli 10 000€ säästöjä, kun otetaan huomioon energiansäästön lisäksi myös prosessien tehostumisesta saavutetut säästöt.

Mobile temperature chart

Kahden asteen pudotus sisälämpötilassa leikkaa lämmityskustannuksia jopa 10%

 
Monitoroimalla kiinteistöjen lämpötilaa ja sen muutoksia voidaan seurata helposti energiankulutusta ja kustannuksia. Huonelämpötilojen pitkäaikainen seuranta nostaa esiin poikkeamat, ja näiden mittatietojen avulla voidaan tasapainottaa lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmät. 
 
Helppo ja kustannustehokas ratkaisu sisätilojen olosuhdevalvontaan on edulliset ja langattomasti asennettavat olosuhdesensorit, jotka mittaavat sisätilojen lämpötiloja ja ilmankosteutta. Tästä saadun datan avulla on helppo päästä kiinni sisätiloissa tapahtuviin suuriin heitteilyihin lämpötilassa ja kosteudessa (indikoi esimerkiksi, että ovia ja ikkunoita pidetään auki samalla kun lämmitys on täydellä teholla).
 
Lue lisää sisätilojen olosuhdevalvonnasta ja ratkaisustamme tämän linkin takaa. Mikäli olet kiinnostunut kuulemaan lisää palvelustamme, ole meihin yhteydessä!

ENERGIATALKOOT - erikoiskampanja

Fidera kannustaa kaikkia liittymään mukaan energiatalkoisiin ja laittamaan hukka-energian kuriin, ja haluamme tehdä oman osamme tarjoamalla talkoo-hengessä koko lämmityskauden lisenssimaksut ilmaiseksi uusille kestosopimusasiakkaillemme!

Lämmityskausi ajoittuu tästä hetkestä maaliskuun loppuun, eli saat energiankäytön kuriin ja samalla puolen vuoden lisenssimaksut palvelustamme ilmaiseksi. Palvelun hinta muodostuu laitteista ja Fidera Flow- lisenssimaksuista.

Tekemällä tilauksen nyt saat edullisesti hukka-energiat kuriin ja todistetusti suuret säästöt lämmityskustannuksissa! Tarjous koskee uusia kestosopimusasiakkaita. Ensimmäinen sopimuskausi on 12kk jonka jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassaolevana.

Ole yhteydessä meihin, niin hoidetaan yhdessä energiankäyttönne tehokkaaksi!

Piditkö tästä julkaisusta? Jaa se sosiaalisessa mediassa!